Sosiaalinen luotto

  • Sosiaalinen luotto on pieni, kohtuullisella korolla varustettu laina, jonka kunta tarjoaa asukkaalleen.
  • Se myönnetään vain vähävaraiselle ja / tai pienituloiselle henkilölle.
  • Luotto on tarkoitettu helpottamaan pitkäaikaista selviämistä.
  • Tällä hetkellä vain parikymmentä kuntaa tarjoaa sosiaalista luottoa.
  • Käytännössä luoton antamisen ehdot vaihtelevat kunnasta toiseen.

Kaksikymmentä kuntaa tarjoaa sosiaalista luottoa

Sosiaali-ja terveysministeriön tietojen mukaan noin 20 kuntaa tarjoaa tällä hetkellä sosiaalista luottoa asukkailleen. Se, millaisin perustein sosiaalista luottoa käytännössä tarjotaan, vaihtelee hieman. Esimerkiksi Oulun kaupungin versio on tarkoitettu ensisijaisesti päätoimisille opiskelijoille, joilla ei syystä tai toisesta ole mahdollisuutta saada opintolainaa, esimerkiksi luottohäiriöiden vuoksi.

Toisaalta niin Oulussa kuin muissakin sosiaalista luottoa tarjoavissa kunnissa on myös muilla vähävaraisilla mahdollisuus saada luottoa, jos pankki ei anna henkilölle tavallista lainaa. Näinhän voi käydä joskus ilman luottohäiriöitäkin, sillä eihän työttömälle yleensä anneta edes visaa. Kunta voi olla höllempi takaisinmaksun suhteen kuin pankki, eli vaikka henkilöllä ei juuri nyt olisi töitä, hänet saatetaan katsoa maksukykyiseksi, jos on syytä odottaa, että hänen tulotasonsa on luultavasti muuttumassa tulevaisuudessa.

Sosiaalinen luotto on avustusta

Sosiaalisen luoton antamisen ehtona on, että luoton voidaan osoittaa auttavan yksittäisen ihmisen tai hänen perheensä selviämistä pitkällä tähtäimellä. Luottoa ei siis anneta miten sattuu johonkin yksittäisiin menoihin, vaan se on tarkoitettu elämän kannalta ratkaisevien asioiden rahoittamiseen.

Virallisesti sosiaalinen luotto voidaan käyttää…

  • opiskelun rahoittamiseen
  • talouden hallintaan palauttamiseen tai velkakierteen katkaisemiseen
  • tärkeisiin kodin hankintoihin
  • fyysiseen tai henkiseen kuntouttamiseen
  • työllistymisen edistämiseen, esimerkiksi joissain tapauksissa auton hankkimiseen
  • asumisen turvaamiseen, esimerkiksi vuokran maksamiseen
  • sosiaalisen kriisin ylittämiseen

Sosiaalista luottoa ei tarjota kaikille

Sosiaalisen luoton myöntäminen perustuu kohtuullisen raskaalle prosessille, jossa paitsi käydään läpi asiakkaan kelpoisuus kaikkien muiden luottovaihtoehtojen kannalta, elämän taloudellinen kokonaisuus sekä vaihtoehdot, joilla tarpeelliset hankinnat voitaisiin ehkä muutoin rahoittaa. Jos lainan hakija ei suostu käymään selvitys- ja neuvontaprosessia läpi kokonaisuudessaan, tämä voi riittää syyksi evätä sosiaalinen luotto.

Hakijalla ei saa ennestään olla liikaa velkaa, mutta toisaalta ei myöskään säästöjä. Ensimmäisessä tapauksessa sosiaalisen luoton katsotaan muodostavan riskin velkakierteen syvenemiselle. Jälkimmäisessä tapauksessa ei katsota olevan riittäviä perusteita esittää, että hakija on vähävarainen. Sosiaalinen luotto on tarkoitettu auttamaan ihminen yli hätätilanteesta.

Sosiaalinen luotto on pienlaina

Sosiaalista luottoa ei myönnetä kerralla kovin paljoa yhdelle hakijalle. Esimerkiksi Oulun kaupunki ei myönnä yli 10 000 euron lainoja. Tyypillisesti korko on Suomen pankin viitekoron mukainen. Mitään lisämaksuja sosiaalisesta luotosta ei peritä, vaan kaupunki maksaa järjestelypalkkiot yms.

Usein sosiaalista luottoa ei tarvitse alkaa maksaa takaisin ennen kuin muutaman vuoden kuluttua. Lopulta takaisinmaksu on kuitenkin siinä määrin tiukka ja etukäteen sovittu prosessi kuin missä tahansa muissakin lainoissa. Eli se, jos jättää sovitut lyhennykset hoitamatta, johtaa perimistoimiin ja pahimmillaan ulosottoon. Kyse ei siis ole mistä tahansa sosiaalietuudesta, vaan todellakin lainasta siinä kuin muutkin lainat, se on syytä muistaa.